Koira ajoi autolla – suoraan kaupan ikkunasta sisään

Ohhoh! · Tim Isokivi

Koirat osaavat monenlaisia temppuja, mutta auton ajaminen onnistuneesti ei mitä ilmeisimmin kuulu niihin. Eräässä kiinalaiskaupungissa todistettiin nimittäin erikoista auto-onnettomuutta, jonka aiheutti ratin taakse päässyt koira.

Taizhoun kaupungissa sijaitsevan puhelinliikkeen ikkunasta rymisteli sunnuntaina sisään kolmipyöräinen avolava-ajoneuvo. Liikkeen henkilökunnan ihmetykseksi autossa ei vaikuttanut olevan kuljettajaa.

Pian kuitenkin selvisi, että kuljettajan penkillä istui koira. Kuljettajan mukaan hän oli jättänyt koiransa hetkeksi yksin autoon. Eläin oli ilmeisesti onnistunut painamaan tassullaan kaasupoljinta.

Tilanne tallentui videoksi liikkeen valvontakameran ansiosta. Sekä koira että paikalla olleet ihmiset selvisivät tilanteesta loukkaantumatta. Straits Times -lehden mukaan mukaan tapauksen osapuolet ovat sopineet onnettomuuteen liittyvistä korvauksista.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.