Video paljastaa: Kerjäläinen poistui paikalta BMW:llä

Lifestyle Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Nainen oli antanut monena päivänä samassa kohdassa liikennevaloissa kerjäävälle miehelle työmatkallaan rahaa ja ruokaa. Lopulta nainen kuitenkin huomasi, että kodittomalta vaikuttanut mies kaasuttelikin paikalta myöhemmin pois melko arvokkaalla BMW-merkkisellä autolla.

Nainen oli raivostunut huomatessaan, että häntä on huijattu. Eräänä päivänä hän päätti kuvata videolle tilanteen, jossa mies lopettaa työpäivänsä kerjäläisenä ja hyppää kuskin paikalle lähistölle pysäköityyn hienoon autoonsa.

Verkossa on nähty monia tapauksia, jossa kerjäläiset ovat jääneet kiinni siitä, että he ovat valehdelleet olevansa köyhiä tai kodittomia. Tämä valitettavasti romuttaa muidenkin kadulla kerjäävien ihmisten uskottavuutta ja on varmasti pois heiltä, jotka oikeasti kaipaisivat ulkopuolisilta hieman apua.

Uusimmat