Bill Cosby ja Roman Polanski erotettiin elokuva-akatemiasta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen elokuva-akatemian johtokunta on erottanut koomikko Bill Cosbyn ja ohjaaja Roman Polanskin järjestöstä. Akatemian mukaan erottaminen tapahtui järjestön toimintaperiaatteiden mukaisesti.

80-vuotias Bill Cosby tuomittiin taannoin törkeistä seksuaalirikoksista. Oscar-palkittu Roman Polanski on puolestaan myöntänyt hyväksikäyttäneensä 13-vuotiasta tyttöä seksuaalisesti vuonna 1977. Hän välttyi tuomiolta pakenemalla Yhdysvalloista Ranskaan.

Elokuva-akatemia erotti viime lokakuussa myös tuottaja Harvey Weinsteinin. Päätös tapahtui pian sen jälkeen, kun lukuisat naiset paljastivat joutuneensa Weinsteinin hyväksikäyttämäksi vuosien varrella.

Yhdysvaltojen elokuva-akatemia tunnetaan parhaiten vuosittaisten Oscar-palkintojen jakamisesta. Vuonna 1927 perustettuun järjestöön kuuluu noin kuusi tuhatta elokuva-alan ammattilaista.