Deadpool tylyttää Euroviisuja: ”Olette herättäneet nukkuvan hirven”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessa jännitetään Saara Aallon pärjäämistä Euroviisuissa, mutta kaikki eivät suhtaudu laulukilpailuun yhtä innokkaasti. Tuoreella videolla suulaana tunnettu supersankari Deadpool tylyttää Euroviisuja.

Ryan Reynoldsin esittämä Deadpool kuvailee naurettavaksi, ettei Kanadaa oteta mukaan kilpailuun vaikka esimerkiksi Australia onkin niissä mukana. Supersankarin mukaan hänen kotimaansa pitäisi päästä Euroviisuihin jo pelkän Celine Dionin olemassaolon ansiosta.

– Kaunis maamme tunnetaan rikkaasta musiikkihistoriasta, johon kuuluvat Adams, Bieber, Young, Buble ja Shatner… Silti meitä ei oteta siihen eurooppalaiseen lauleskelukilpailuun josta te kaikki menette ihan sekaisin, Deadpool avautuu.

– Olette herättäneet nukkuvan hirven, supersankari varoittaa lopuksi.

Vuoden 2018 Euroviisujen finaali järjestetään Portugalin Lissabonissa 12. toukokuuta. Deadpool 2 saa puolestaan ensi-iltansa 15. toukokuuta 2018.