Toukokuun kuumimmat treffi-ideat listattiin

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kevät on perinteisesti aikaa, jolloin hormonit hyrräävät ja sydän läpättää uusille tuttavuuksille. Lisääntynyt auringonvalo ja lämmin ilma saavat sinkut hakeutumaan kiinnostavan seuran pariin. Treffit kannattaa järjestää uudenlaisella tavalla.

Kevätreffit kuulostavat jo ajatuksena romanttiselta, joten miksi ei ottaisi ihastuttavasta ajasta hyötyä irti sopimalla treffit kokonaan uuteen ja vieraaseen kaupunkiin. Treffit voi helposti laajentaa vaikkapa koko viikonlopun kestäväksi tapaamiseksi hotellilomalla.

Banana Split -jäätelöannos, Kuva: Stara

Uuden kumppanin voi tavata myös terassilla, jossa ei ole vielä ehtinyt käymään tänä vuonna. Myös piknik on ihastuttava tapa tutustua toiseen ihmiseen ulkoilmassa esimerkiksi herkullisia tapaksia nauttien. Alkoholin sijaan voi nauttia vaikkapa kesän ensimmäisen irtojäätelön tai pehmistötterön. Lämpimän kevätpäivän jälkeen illan ohjelmaan voi ottaa esimerkiksi komediaelokuvan joko elokuvateatterissa tai treffikumppanin kotona.

Treffeillä on mukava tehdä muutakin kuin jutella, joten kevät antaa oivan tilaisuuden kokeilla jotain uutta aktiviteettia ulkosalla. Deitit voi järjestää rullaluistelun, kiipeilyn tai vaikkapa suppailun merkeissä. Iltasella voi lähteä kuuntelemaan livemusiikkia tai vaikkapa open mic -iltaa. Pääasia on, että ihmiset nauttivat toistensa seurasta.

Uusimmat