Rasvainen ruokavalio aiheuttaa erektio-ongelmia – voi pilata seksielämän

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Seksillä on paljon positiivisia vaikutuksia ihmisten onnellisuuteen. Yleisen onnellisuuden lisäksi säännöllinen seksi parantaa myös parisuhdetta, vastustuskykyä ja sen myötä terveyttäkin. Monista hyvistä vaikutuksista huolimatta kaikki eivät välttämättä tunne aina halua harrastaa seksiä tai kykene siihen muista syistä.

Ruoalla on paljon tekemistä ihmisten seksuaalisuuden kanssa, ja hyvin yksinkertainen virhe voi myös pilata seksielämän. Urologi Jamin Brahmbhatt kertoi Men’s Health -sivustolle, että yksi yleinen miesten erektiohäiriöiden aiheuttaja on liian rasvainen ruokavalio.

Brahmbhattin mukaan terve sydän vastaa tervettä ja toimivaa seksielämää. Liian paljon huonoa rasvaa sisältävä ruokavalio hidastaa verenkiertoa niin paljon, että keho ei enää pystykään ylläpitämään erektiota. Lääkärin mukaan roskaruoan ja sokerin liiallinen syöminen aiheuttaa miehillä myös testosteronitasojen laskemista, mikä vaikuttaa negatiivisesti sukupuoliviettiin.

Uusimmat