Blockfest julkisti massiivisen esiintyjäkaartin: ”Ferg, Playboi Carti, JVG, Nikke Ankara…”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-festivaali Blockfest on julkistanut ensi kesän tapahtumansa massiivisen esiintyjäkaartinsa. Tänään julkistettujen viimeisten kiinnitysten joukossa ovat Plain Jane -hitistä tuttu Ferg ja viime vuoden kovimpiin rap-tulokkaisiin lukeutuva Playboi Carti. Molemmat Yhdysvalloista.

Aikaisemmin A$AP Ferginä tunnettu, mutta sittemmin artistinimeään vaihtanut Ferg edustaa New Yorkin Harlemista noussutta A$AP Mob -kollektiivia, johon kuuluvat myös muun muassa A$AP Rocky, A$AP Twelvyy sekä edesmennyt A$AP Yams.

Ferg liittyi kollektiiviin vuonna 2012 ja samana vuonna hän julkaisi jättimäiseksi hitiksi nousseen debyyttisinglensä Work. Vuotta myöhemmin Ferg julkaisi debyttialbuminsa Trap Lord, jonka ansiosta hänet palkittiin Yhdysvaltojen BET Awardseissa vuoden tulokkaana.

Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva Playboi Carti lukeutuu tämän hetken kuumimpien räppäreiden joukkoon ja on samalla myös yksi Blockfestin toivotuimmista kansainvälisistä tulokas-artisteista. Vasta 21-vuotias Carti tunnetaan parhaiten hiteistään Magnolia ja wokeuplikethis, jotka löytyvät hänen viime vuonna ilmestyneeltä Playboi Carti -mixtapelta. Artisti julkaisi viime perjantaina uuden albumin, jonka kappaleita tullaan kuulemaan varmasti ensi kesänä myös Ratinassa.

Lisäksi Blockfestin artistikattauksen viimeistelevät 10 kotimaista huippunimeä. Tapahtumassa esiintyvät JVG, Nikke Ankara, Aste, View, Kingfish, Pastori Pike. Yhteiskeikalla nähdään Asa ja Laineen Kasperi sekä viime vuonna yhteisen TRAPPIST-EP:n julkaisseet TIPPA ja Bizi.