Tutkijat onnistuivat siirtämään muistoja etanoiden välillä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Konkreettisten muistojen siirtäminen henkilöltä toiselle on ollut mahdollista vain science fiction -tarinoissa. Nyt muistosiirrännäiset ovat kuitenkin askeleen lähempänä todellisuutta.

Kalifornian yliopiston tutkijat antoivat kivuttomia sähköshokkeja aplysia californica -etanoille. Shokkeja saaneiden etanoiden huomattiin reagoivan puolustuseleellä 50 sekunnin ajan niitä koskettaessa, kun taas muut reagoivat vain sekunnin ajan.

Seuraavaksi tutkijat siirsivät shokkeja saaneiden etanoiden RNA-molekyylejä toisiin etanoihin. Tämän jälkeen myös kyseiset etanat reagoivat ärsykkeeseen 50 sekunnin ajan, vaikka eivät olleet itse kokeneet sähköshokkia aikaisemmin.

RNA-molekyylejä, eli robnukleiinihappoa löytyy jokaisesta elävästä olennosta. Se toimii muun muassa DNA:n geneettisen tiedon välittäjänä.

Kalifornian yliopiston professori David Glanzmanin mukaan tutkimus saattaisi viitata siihen, että muistot tallentuvatkin RNA-molekyyleihin hermosolujen välisten synapsien sijaan. BBC:n mukaan tutkimus saattaa lisätä tietämystä muistin toimintaa ja esimerkiksi muistisairauksia kohtaan.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat