Kuulitko videolla sanan Yanny vai Laurel? Näin siinä oikeasti sanotaan

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sosiaalisessa mediassa on viimeisen vuorokauden aikana levinnyt kulovalkean tavoin aisteja hämäävä videoleike. Tällä kerralla ihmiset ihmettelevät robottiääntä, joka vaikuttaa samaan aikaan lausuvan kaksi aivan erilaista nimeä.

Audioilluusiossa kuullaan ääni, joka sanoo joko Yanny tai Laurel. Toiset kuulevat äänen pelkästään Yannyna, toiset Laurelina. Osa ihmisistä pystyy kuulemaan äänileikkeessä ensin toisen nimen, ja toisella kuuntelukerralla toisen, mikä on entistäkin hämmentävämpää.

Nyt AsapSCIENCE-kanavan julkaisemalla videolla nähdään tieteellinen selitys sille minkä vuoksi ihmiset kuulevat videolla eri sanan. Asiaan vaikuttaa äänen taajuus ja laatu, joka kyseisestä kaiuttimesta tai laitteesta tulee. Myös henkilön ikä voi vaikuttaa siihen kummanko äänen hän kuulee.

Ääntä tutkiva professori Brad Story on luonut nauhoitteen tietäen, että se tulee jakamaan ihmisten mielipiteet kahtia, koska sanan Laurel ääniaallot muistuttavat huomattavan paljon sanan Yanny ääniaaltoja. Videolla kuitenkin paljastetaan, että Story on nauhoittanut äänitteelle sanan Laurel.

Uusimmat