Mel C paljasti – Spice Girlsiä ei edes kutsuttu esiintymään kuninkaallisiin häihin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vuoden seuratuimmat häät lähestyvät jo kovaa vauhtia, sillä Prinssi Harry ja Meghan Markle sanovat toisilleen tahdon tulevana lauantaina 19. toukokuuta. Paikalle on kutsuttu perheen ja ystävien lisäksi myös paljon tunnettuja julkisuuden henkilöitä.

Tällä viikolla kävi ilmi, että vastoin aiempia epäilyjä Spice Girls ei esiinnykään kuninkaallisissa häissä. Tämän lisäksi kaikki yhtyeen jäsenet eivät ole edes saaneet kutsua kyseisiin häihin. Mel C kertoi Daily Mail -sivuston mukaan radiohaastattelussa, että yhtyettä ei oltu ikinä kutsuttukaan häihin esiintymään.

Mel B kertoi aiemmin medialle, että yhtyeen kaikki viisi jäsentä ovat saaneet kutsun häihin, mikä laittoi huhun Spice Girlsin esiintymisestä liikkeelle. Mel C kuitenkin selvensi haastattelussaan, että hän ja Mel B eivät ole missään vaiheessa saaneet häihin kutsua vaan pelkästään Victoria Beckham, Emma Bunton ja Geri Horner on kutsuttu häihin. Mel C oli pettynyt ja hieman ärsyyntynytkin siitä, että häntä ei kutsuttu.