Keith Richards tykittää: ”Halusin Donald Trumpista eroon jo 30 vuotta sitten!”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

The Rolling Stones -yhtyeen legendaariset muusikot Mick Jagger ja Keith Richards kertovat, etteivät jaksa enää stressata turhista. Miehet aloittavat uuden No Filter -nimisen kiertueen yhtyeensä kanssa Irlannin Dublinista 17. toukokuuta. Miehet ovat 74-vuotiaita.

BBC:n haastattelussa piipahtaneet muusikkoveteraanit Mick Jagger ja Keith Richards arvostelivat Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia. Trump toimi aikoinaan yhtyeen promoottorina Yhdysvaltain kiertueella Atlantic Cityssä 30 vuotta sitten. Tällöin Keith Richards teki hyvin selväksi, että haluaa miehestä eroon ja kauas yhtyeestä.

– Nyt Amerikan on päästävä hänestä eroon. Minä varoitin teitä!, Richards vinoilee.

Donald Trump soitti presidentinvaalikampanjavoittonsa jälkeen The Rolling Stonesin kappaleen You Can’t Always Get What You Want. Bändi paljastaa, että kappale kertoo Chelseassa käytettävistä huumausaineista. Samassa haastattelussa Mick Jagger myönsi, että on ollut niin kauan jo rokkitähtenä, ettei tiedä mitään muuta elämäntyyliä. The Rolling Stones aloitti vuonna 1962.

https://www.instagram.com/p/Biz2EviBoQM/?hl=fi&taken-by=officialkeef