Poliisi otti kiinni sian – kuva poliisiauton sisältä leviää verkossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poliisi joutuu usein tekemisiin sikamaisten ihmisten kanssa, kun viranomaiset kutsutaan apuun esimerkiksi tappelun vuoksi. Nyt The North Ridgevillen poliisilaitoksen yksikkö on vastannut erikoiseen hälytykseen, jonka jälkeen poliisiauton kyydissä oli ahdistelijasika. Kirjaimellisesti.

Splash

Poliisit saivat hätäpuhelun, jossa kerrottiin häiriköivästä siasta. Soittajan oletettiin olevan vain juovuksissa, mutta partio lähti kuitenkin paikalle. Siellä poliisit saivat huomata, että alueella oli tosiaan sika, joka ahdisteli hätänumeroon soittanutta miestä. Poliisit saivat lopulta sian kiinni.

Eläin kuljetettiin poliisiauton takapenkillä poliisilaitokselle, jossa se pantiin koirankoppiin odottamaan asian selvittämistä. Myöhemmin omistaja löytyi ja sika pääsi takaisin kotiin. Poliisilaitos julkaisi siasta ikuistetun valokuvan Facebook-sivuillaan, ja kommentoi tapausta kieli poskessa. Viranomaisten mukaan tässä yhteydessä oli kuvan jälkeen turha vitsailla poliiseista sikoina.

Uusimmat