Suomen uusia postimerkkejä koristaa graffititaide – ensimmäisenä maailmassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen Postin tulevissa postimerkeissä nähdään suomalaisen graffititaiteilija EGS:n töitä. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun postimerkkejä koristavat kuvat aidoista graffiteista.

Posti Oy myönsi EGS:lle vuoden 2018 postimerkkitaidetta edistävän 10.000 euron palkinnon. Palkintoon kuuluu myös kahden taiteilijan töitä kuvaavan postimerkin julkaisu. Postimerkkiarkki ilmestyy myyntiin 12. syyskuuta.

Toisessa postimerkissä nähdään EGS:n Australian Melbourneen vuonna 2014 tekemä työ. Toinen esittää puolestaan Pietariin vuonna 2014 tehtyä graffitia, jossa maapallon kartta muodostaa EGS-kirjaimet.

Kyseessä on toinen kerta, kun Posti Oy myötnää taidepalkinnon. Vuonna 2017 se myönnettiin kuvanveistäjä Jasmin Anoschkinille.

 

Posti
Posti