Mies käyttänyt 50 000 dollaria kauneusleikkauksiin – tavoitteena alienin ja haltian sekoitus

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet argentiinalaisen Luis Padronin unelmasta muuttua haltiaa muistuttavaksi ihmiseksi. Miehen identiteettiunelma on muuttunut matkan varrella, koska aiemmin hän halusi ainoastaan muistuttaa satuhahmoa. Nyt hän havittelee ulkonäköönsä piirteitä myös ulkoavaruuden muukalaisilta.

Argentiinalaissyntyinen 26-vuotias Luis Padron on tehnyt ulkonäön muokkaamisesta elämäntyönsä. Hänen pääasiallisin tavoite on näyttää lopulta maan ulkopuoliselta olennolta. Hän muokkaa ulkonäköään nykyisin meikin avulla, ja käyttääkin päivästään kaksi tuntia pelkästään maskeeraamiseen. Silti hän on turvautunut myös kauneuskirurgiaan.

Luis Padron on käynyt noin 40 kauneusleikkauksessa. Hänen korviaan on muokattu suippomaisiksi ja leukaluu pilkottu pienemmäksi. Ihmiset suhtautuvat miehen pleiadian-ulkonäköön sekavin tuntein. Nykyisin ihmiset kuitenkin arvostavat ihmisten omaa vapautta päättää ulkonäöstään ja olemuksestaan.

https://www.instagram.com/p/BhXLSHKAduJ/?taken-by=luispadron.elf