Julkimasturboinut pidätettiin – väittää nimekseen James T. Kirk

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Poliisit pidättivät maanantaina Floridan Clearwaterissa miehen, joka oli istunut paikallisella bussipysäkillä käsi housuissa. Aamupäivällä kaiken kansan edessä genitaalejaan hyväillyt mies kiinnitti nopeasti myös ohi ajaneen poliisipartion huomion.

Bussipysäkillä masturboinut mies harjoitti toimintaa muutaman minuutin ajan. Kun poliisi tiedusteli miehen tekemisiä, väitti hän ainoastaan raapineensa sukupuolielimiään shortsien alta. Mies pidätettiin julkisesta siveettömyydestä, The Smoking Gun uutisoi.

Koska hänellä ei ollut mukanaan henkilöllisyyspapereita, väitti omatoimiromantiikkaa harjoittanut veijari nimensä olevan Star Trek -sarjoista tutttu James Tiberius Kirk. Poliisi joutuivat kirjoittamaan tiedot pidätysraporttiin. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli kuitenkin 56-vuotias James Roger Bundrick.

Poliisi