NASA pudotti uutispommin! Marsista löytynyt orgaanisia molekyylejä: ”Voivat olla peräisin elämästä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA kutsui äskettäin toimittajat tiedotustilaisuuteen, jossa se vihjasi kertovansa uutisia Mars-planeettaan liittyen. Nyt tilaisuus on käynnissä kahdessa eri kohteessa Yhdysvalloissa.

NASA tiedotustilaisuus

Heti tilaisuuden aluksi tutkija Michelle Thaller kertoi, ettei NASA aio kertoa elämän löytymisestä Marsista. Sen sijaan tilaisuudessa paljastettiin Mars-luotain Curiosityn tekemä erittäin merkittävä molekyylilöytö. Tutkija Jennifer Eigenbrode paljasti luotaimen löytäneen Marsin pinnalta orgaanisia molekyylejä, jotka ovat voineet syntyä elämän seurauksena. Tutkimuksissa löytyi esimerkiksi hiiltä, tiofeenia ja kerogeenia.

Tutkijoiden mukaan nyt löydetyt molekyylit ovat todennäköisesti peräisin Marsin pinnalla joskus sijainneesta järvestä ja joista. Ne ovat voineet päätyä Marsin pinnalle myös planeettaan törmänneiden asteroidien mukana, mutta esimerkiksi Marsissa niin ikään havaittu metaani ei ole todennäköisesti tullut planeetan ilmakehään muualta. Metaanin määrässä on havaittu merkittäviä kausittaisia muutoksia, ja muutosten syitä tutkitaan parhaillaan.

NASA tiedotustilaisuus

Curiosity-luotain löysi molekyylit poraamalla Marsin pintaan viiden senttimetrin syvyisen reiän, jonka seurauksena syntyvä jauhemainen aines kuumennettiin ja tutkittiin luotaimen laitteilla. Lisäksi luotain tutkii aktiivisesti Marsissa esiintyvien kaasujen koostumusta. NASA kertoi jo aiemmin löytäneensä Marsin pinnalta merkkejä vedestä, ja tuorein paljastus sopii hyvin yksiin aikaisempien löydösten kanssa.

Curiosity on vuodesta 2012 saakka selvittänyt Marsissa planeetan ilmakehää ja sitä onko Punaisella planeetalla ollut mahdollisesti aiemmin elämää. Joulukuussa 2017 NASA paljasti löytäneensä avaruudesta omaamme muistuttavan aurinkokunnan.