Myrsky iski RMJ-festareille – suosikkiyhtyeen esiintyminen peruttiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisyhtye Portion Boys on noussut verkossa suureen suosioon, ja yhtyeellä onkin jo lukemattomia hittejä. Suurinta suosiota Spotifyssa niittivät etenkin kappaleet Sierra Nevadaan ja Karjala Takas, jolla on jo yli yhdeksän miljoonaa kuuntelijaa. Eilen yhtye joutui ongelmiin RMJ-festareille iskeneen myrskyn takia.

Uuden Rantahärkä-singlen juuri julkaisseen Portion Boysin juhannuskeikat eivät ole sujuneet tähän mennessä kuin elokuvissa, sillä Tahkon keikalla tekniikka petti ja yhtyeen setti jäi puoleen tuntiin. Seuraavalla keikalla RMJ-festivaaleilla keikka peruttiin kokonaan. Yhtye oli perjantain avausesiintyjä, mutta alueelle iskenyt raju juhannusmyrsky peruutti lopulta koko esiintymisen.

– Oli niin rajut sääolosuhteet, että jouduttiin peruuttamaan. Todella harmillista, mutta eihän noille voi mitään. No, huomenna Himos ja toivottavasti kaikki menee putkeen. Kaksi festarikeikkaa nyt alla ja 30 minuuttia saatu vetää, yhtye kommentoi Staralle.

– Teimme alkuiltapäivästä tilannearvion ja päätimme, että asiakasturvallisuuden vuoksi viivytämme porttien avaamista kunnes olosuhteet ovat turvalliset niin festarikävijöille kuin esiintyjille. Pidimme yleisöä tilanteen kulusta ajan tasalla verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa, kertoi RMJ:n tuotantopäällikkö Sarianna Matikainen.

Portion Boysin keikkamatkoilla sattuu ja tapahtuu muutenkin, sillä äskettäin yhtyeen jäsenet törmäsivät keikalta palatessaan karhuun, joka juoksi röyhkeästi keskellä tietä. Portion Boys julkaisi Facebookissa videon, jossa nähtiin miten karhu juoksi auton edessä keskellä tietä. Lopulta karhu väisti tien sivuun ja jäi ihmettelemään ohi ajavaa kulkuneuvoa.

https://www.facebook.com/portionboys/videos/1696635310391996/