Dumbo-elokuvan traileri julkaistiin – pääosissa Colin Farrell ja Danny DeVito

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Disney-yhtiö ja ohjaaja Tim Burton valmistelevat parhaillaan uutta elokuvaa Dumbo-norsusta kertovasta klassikkosadusta. Nyt tulevasta elokuvasta on julkaistu ensimmäinen traileri, jonka avulla katsojat voivat saada hieman esimakua taianomaisen tarinan kuvituksesta.

Dumbo-elokuva kertoo sirkuksessa asuvasta isokorvaisesta elefantista, jolla on erityinen taito. Suurten korviensa ansiosta Dumbo pystyy lentämään. Kyseessä on oikeilla näyttelijöillä ja tietokonetehosteilla toteutettu versio yhtiön animaatioklassikosta.

Elokuvassa näyttelevät muun muassa Danny DeVito, Colin Farrell, Michael Keaton ja Eva Green sekä lapsinäyttelijät Nico Parker ja Finley Hobbins. Elokuva tulee saamaan Yhdysvalloissa ensi-iltansa näillä näkymin maaliskuussa 2019.