Nolo riita! Tommy Lee ja poikansa rajussa sanaharkassa Instagramissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Mötley Crüen rumpali Tommy Leen ja Baywatch-tähti Pamela Andersonin poika Brandon Thomas Lee iski isäänsä nyrkillä muutama kuukausi sitten. Syynä oli Tommy Leen suorittama haukkuminen Brandonin äitiä, Pamela Andersonia kohtaa. Riita on jatkunut sosiaalisessa mediassa.

Yhdysvalloissa vietettiin viime sunnuntaina isänpäivää. Muusikko Tommy Lee on arvostellut poikaansa julkisesti Instagramissa, koska 22-vuotias Brandon Thomas Lee ei ollut lähettänyt isälleen isänpäivätoivotuksia. Brandon Thomas Lee on vastannut isänsä viesteihin, että Tommy-isä ei puolestaan lähettänyt hänelle syntymäpäivätoivotuksia 5. kesäkuuta.

Riidan aiheeksi on noussut myös Tommy Leen pojalleen kaksi vuotta sitten kustantama vieroitushoito. Hoito oli maksanut 130.000 dollaria, ja Tommy arvostelee lapsensa olevan kiittämätön siitäkin huolimatta. Brandon Thomas Lee on kiittänyt isäänsä hoitokustannusten kattamisesta ja hehkuttanut elämänsä olleen parempaa selvänä kuluneet kaksi vuotta. Samalla hän pyytää isäänsä lopettamaan julkisen arvostelemisen, mutta tarjoutuu puolestaan maksamaan Tommyn vieroitushoidon, mikäli mies on valmis hakeutumaan sellaiseen.

https://www.instagram.com/p/BkMZf6RAuwe/?taken-by=tommylee

https://www.instagram.com/p/BkLCUCrF-cy/?hl=fi&taken-by=brandonthomaslee

https://www.instagram.com/p/BkNnrUUlbC3/?hl=fi&taken-by=brandonthomaslee

https://www.instagram.com/p/BkN4ML9FA4m/?hl=fi&taken-by=brandonthomaslee