Nainen lensi Yhdysvalloista Skotlantiin vain sanomaan ”Hippa!” – peli jatkunut jo neljä vuotta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kymmenen eri puolilla maapalloa asuvaa ihmistä tapasi toisensa Kiinassa neljä vuotta sitten. Porukka pelasi tällöin hippaa, joka jäi kesken ja sitä on aina jatkettu vuosien aikana mahdollisuuksien mukaan. Yksi pelaajista lensi äskettäin Amerikasta Skotlantiin ja takaisin ainoastaan sanoakseen: ”Hippa!”.

Yhdysvaltojen Pohjois-Carolinassa asuva Georgina Wilkinson lensi hippapeliporukkaansa kuuluneen Drew McEwanin luokse Skotlantiin salaa. Nainen oli suunnitellut peliliikettään kuukausien ajan miehen selän takana yhdessä hänen siskonsa ja veljensä kanssa. Georginalla oli tiukka aikataulu, joten nainen suunnitteli kaiken tarkkaan.

Georgina Wilkinson pukeutui puutarhuriksi ja soluttautui McEwanin sukulaisten kastetilaisuuteen mukaan. Hän yllätti luokseen kävelleen Drew McEwanin, kosketti miestä sanoen: ”Hippa”, ja lähti juoksemaan karkuun kovaan ääneen nauraen. Nainen nappasi seuraavan kahdeksan tuntia kestäneen lennon takaisin kotiinsa. Peli jatkuu, mutta Drew McEwan ei suostu paljastamaan seuraavaa kohdettaan etukäteen, Daily Record uutisoi.

https://www.facebook.com/georgina.wilkinson.7/videos/10156466302897277/