Koirasusi ei halua nousta sängystä aamulla – ulvoo makeasti omistajilleen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lemmikeillä ei ole samanlaisia velvollisuuksia ja rutiineja kuin ihmisillä. Koirien velvollisuudet rajoittuvat lähinnä kävelemiseen, rapsutusten vastaanottamiseen ja syömiseen. Aikuisten herätessä töihin ensimmäinen ulkoilu pitää kuitenkin hoitaa pois alta aikaisin aamulla haluaisi koira herätä tai ei.

The Dro -nimisellä YouTube-kanavalla nähdään nyt hellyttävä tilanne, jossa Luna-nimisen koirasuden omistajat yrittävät saada koiraansa nousemaan ylös sängystä. Pariskunta yrittää houkutella koiraa sanomalla, että se pääsee leikkimään, mutta koira ei silti innostu sängystä nousemisesta.

Yleensä koirat heräävät innoissaan aamuisin odotellessaan malttamattomina päivän ensimmäistä ulkoilua. Luna näyttäisi kuitenkin olevan poikkeus tässä säännössä. Luna ulvoo omistajilleen kuin susi ilmoittaessaan, että se haluaa vielä makoilla sängyssä jonkin aikaa.