Yhden naisen tarina – amissista Los Angelesin yläluokkaan

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Uskonnollisessa amissien yhteisössä kasvanut Misty Griffin päätti eräänä päivänä paeta ja pelastaa elämänsä. Hän oli joutunut kasvamaan ja elämään eristyksissä ulkomaailmasta. Lisäksi hän oli joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

Eräänä päivänä amerikkalainen nainen otti amissinaisille tyypillisen päähineen pois päästään, heitti sen maahan, polki sitä ja jätti kaiken taakseen. Nykyisin hän asuu Los Angelesissa Pasadenan kaupunginosassa perheensä kanssa. Matka amerikkalaisen unelman saavuttamiseen on kuitenkin ollut pitkä ja kivinen.

Ulkomaailmasta autuaan tietämättömänä ollut Misty Griffin yritti kertoa poliiseille yhteisön sisällä tapahtuvista raiskauksista ja lasten hyväksikäytöistä.

Amissit eivät kuitenkaan kunnioita lakia tavallisten kansalaisten tavoin, vaan he luovat omat sääntönsä. Griffinin oli erityisen vaikea omaksua ulkomaailman tapoja itsensä elättämiseen, koska perinteiset maatilan emännän työt olivat ainoa asia, jonka hän oikeastaan osasi.

Nyt asiat ovat toisin. Hän kertoo kokemuksistaan julkisesti ja auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Griffinia hyväksikäyttänyt piispa on joutunut vankilaan, kun miehen omat tyttäret ilmiantoivat hänet poliisille.

Uusimmat