Lihava Bronson-kissa joutui laihdutuskuurille – painoi pahimmillaan 15 kiloa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Bronson-kissaa ei ole suotta kutsuttu sosiaalisessa mediassa tosielämän Karviseksi. Liikalihavuudesta kärsivä kissa on painanut pahimmillaan jopa 15 kiloa.

Kolmivuotias Bronson toimitettiin Yhdysvaltojen West Michiganin eläinsuojaan sen omistajan kuoltua. Valtavan kokoisen eläimen todettiin olevan vaarassa kärsiä terveysongelmista ja painavan kaksi kertaa tavanaomaisen kissan verran.

Bronsonin uudet omistajat, Mike Wilson ja Meghan Hanneman aloittivat Love Meow -sivuston mukaan laihdutuskuurin ja kunto-ohjelman paksulle kissalle. Kalorien vähentämisen lisäksi kissaa yritetään saada liikkumaan esimerkiksi sijoittelemalla ruokia eri puolille sen kotia.

Toistaiseksi kunto-ohjelma on auttanut, ja kissa on laihtunut noin 700 grammaa. Omistajien tavoitteena on saada Bronson painamaan noin kahdeksan kiloa. Isokokoisen kissan elämää ja laihdutuskuurin edistämistä seurataan Bronsonin omalla Instagram-tilillä.