Ruotsin ja Suomen lentokonehäiriköinti ei ollut sattumaa – verkosta löytyi opetusvideo!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ruotsissa ja Suomessa on viime päivinä nähty välikohtaukset, joissa henkilö on ryhtynyt häiriköimään lentokoneessa ja pyrkinyt estämään sen lähdön. Perusteena on häiriköiden mukaan ollut samalla lennolla ollut turvapaikanhakija, joka on ollut matkalla kotimaahansa turvapaikkahakemuksen eväämisen vuoksi.

Häiriköintien syitä on pohdittu runsaasti niin kahvipöydissä kuin mediassakin, ja nyt verkosta tehty löydös osoittaa tapausten olleen osa parhaillaan käynnissä olevaa kampanjaa. Eurooppalaiset Vihreät nuoret julkaisi nimittäin 20. kesäkuuta opetusvideon, jossa neuvotaan miten toimia, jos samalla lennolla on palautettava turvapaikanhakija.

Vihreiden julkaisemalla opetusvideolla ohjeistetaan toimimaan täsmälleen siten kuin häiriköt Ruotsissa ja Suomessa toimivat, eli siinä neuvotaan erityisesti olemaan istumatta. Lisäksi videolla kehotetaan pyytämään kanssamatkustajia mukaan protestiin. Suomessa Vihreiden poliitikko noudettiin tällaisen toiminnan jälkeen lentokoneesta poliisien toimesta, ja asiasta on käynnissä rikostutkinta.

Häirikön iskiessä voi lennolle aiheutua hyvinkin pitkä myöhästyminen ja lento voidaan jopa perua kokonaan. Lomalle tai työmatkalle suunnatessa kannattaa siis toivoa, ettei samalla lennolla ole mukana vihreää aktivistia etsimässä mahdollisesti takarivissä istuvaa turvapaikanhakijaa.

Uusimmat