Mies kuvasi teinityttöä hameen alta – sai nopeasti ansionsa mukaan

Ohhoh! · Tim Isokivi

Kalifornialainen mies on jäänyt rysän päältä kiinni kuvattuaan salaa nuoria naisia heidän hameiden alta. Asian paljastuminen erään uhrin isälle johti välikohtaukseen Target-tavaratalossa.

Valvontakameran videolla nähdään, kuinka 29-vuotias Jorge Ibarra ottaa vaivihkaan kuvaa naisen hameen alapuolelta. Pian hän siirtyy kohti seuraavaa uhriaan, 15-vuotiasta teinityttöä.

Tytön isä, Ismael Duarte, huomaa kuitenkin tilanteen. Hän potkaisee puhelimen Ibarran kädestä ja työntää hänet maahan. Salakuvaaja pakeni paikalta, mutta hänet tunnistettiin myöhemmin Duarten ottaman kuvan perusteella.

– Olen vihainen siitä etten mennyt pidemmälle, vaikka olisin halunnut. Olin niin suutuksissani, Duarte kuvaili KTTV-uutissivustolle.

Ibarra on sittemmin pidätetty yksityisyyden loukkaamisesta. Hänen epäillään salakuvanneen naisia aikaisemminkin toisessa Target-myymälässä.