Horoskoopit: Leijonien valtakausi on nyt – heitä kannattaa tapailla!

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Elokuu on astrologisesti leijonamerkin edustajien valtakautta. Syntymähoroskooppi saattaa usein määritellä ihmisten luonteenpiirteitä, vaikkakin myös muiden planeettojen sijainnilla tähtikartalla on merkitystä. Leijonat edustavat majesteettista ihmistyyppiä.

Leijonat ovat parhaimmillaan rakastavassa parisuhteessa, jossa he tuntevat itsensä arvokkaaksi, mutta pääsevät myös osoittamaan kiintymystään kumppanilleen. Kissapedoista voi kuoriutua oikean ihmisen seurassa varsinaisia kisumirrejä, jotka osoittavat rakkauttaan ylitsevuotavan aidosti ja rehellisesti. He ovat suuria rakastajia.

Leijonien kanssa treffaileminen on antoisaa, koska heidän kanssaan ei tule koskaan tylsiä hetkiä. He ovat usein sosiaalisia ja hauskoja, joten heidät voi huoletta esitellä myös perheelle ja ystäville. Yksi leijonien paras piirre on se, että he uskaltavat näyttää romanttisen puolensa. He antavat lahjoja ja ottavat toisen huomioon, Powerful Mind uutisoi.

Kaikkivaltiaan luonteella varustetut leijonat saattavat olla äkkipikaisia ja helposti roihahtavia. He eivät siedä turhanpäiväisyyksiä. Toisaalta he osaavat myös myöntää väärässä olemisen ja leppyvät yhtä nopeasti kuin ärähtävät. Horoskooppimerkin edustajat on usein valmiita taistelemaan onnensa eteen. Rakastavaa leijonakumppania parempaa saa hakea – kunhan he vain saavat tarpeeksi arvostusta osakseen.