Mitä ihmettä? Nuoret poseeraavat pidätyskuvissa Instagram-tyyliin

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Poliisiviranomaiset ja rikoslehdet ovat panneet merkille, että yhä useampi pidätetty amerikkalaisnuori poseeraa pidätyskuvassa Instagram-tyyliin. Yksi heistä on humalassa riehunut 19-vuotias Tabitha Reitano.

The Smoking Gun on julkaissut Miamissa päihtyneenä pidätetyn Tabitha Reitanon pidätyskuvan esimerkkinä nykynuorten tyylistä poseerata poliisikameralle.

Nainen pidätettiin Miamista humalatilan, pahoinpitelyn ja viranomaisten vastustamisen vuoksi. Hän vapautui maksettuaan 3.500 dollarin lunnaat.

Yhdysvalloissa on tapana ottaa kuva pidätetystä. Kuvat julkaistaan nykyisin sähköisesti poliisin tietokantaan kaikkien katseltavaksi. Tabitha Reitano joutuu oikeuden eteen kuultavaksi elokuun lopulla.

Uusimmat