Kuusivuotias tilasi netistä sadoilla euroilla leluja – lahjoitti ne lastensairaalalle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuusivuotiaan tytön äiti sai oppia kantapään kautta, ettei lasta kannata päästää vahtimatta internetin verkkokauppoihin. Tyttö oli päätynyt tilaamaan satojen eurojen arvosta leluja.

Yhdysvaltojen Arizonassa asuva Kaitlin oli kertonut äidilleen haluavansa nähdä Amazon-verkkokaupan sivuilta, koska hänelle syntymäpäivälahjaksi tilattu Barbie saapuisi. Ovela lapsi oli kuitenkin käyttänyt äitinsä tiliä tilatakseen itselleen 350 dollarin edestä leluja.

Tempaus paljastui perheelle seuraavana päivänä lähetin saavuttua ovelle useiden lelulaatikoiden kanssa. Tytön vanhempi serkku jakoi tilanteesta kuvia Twitterissä. Ne levisivät nopeasti viraalina etenkin lapsen ovelan ilmeen ansiosta.

Lelut päätettiin lahjoittaa Kaitlinin toiveesta paikalliseen lastensairaalaan, jossa tyttö oli viettänyt viikon lapsena. Rangaistuksetta kuusivuotias ei tosin selvinnyt teostaan. Buzzfeedin mukaan hän ei saa käyttää internetiä kuukauteen.

 

Uusimmat