Blockfest käynnistyi väkevästi – muhkea kuvakooste perjantailta!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pohjoismaiden suurin hiphop-festivaali Blockfest käynnistyi eilen väkevästi Tampereen Ratinassa, jossa arviolta peräti 60 000 kävijää viikonlopun aikana keräävä tapahtuma on tuttuun tapaan levittäytynyt sekä Ratinanniemen festivaalipuistoon että viereiselle Ratinan stadionille.

Blockfest 2018, Kuva:Stara

Illan päätähtinä nähtiin itseoikeutetusti Post Malone ja JVG, jotka molemmat saivat yleisön hurmokseen, mutta kestosuosikki JVG vei tällä kertaa pisteet kotiin, jos sitä mitataan valtavasta yleisömerestä lähteneillä desibeleillä. Myös parivaljakon hittiputki tuntui lähes loputtomalta.

Illan aikana nähtiin myös erittäin odotettu yhteiskeikka, kun Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö nousivat telttalavalle yhdessä Rähinän tasavuosien kunniaksi. Keikka kärsi välillä odottamattomista teknisistä ongelmista, kun korkealle lavan yläpuolelle asetettu DJ-pöytä heilui yleisön juhliessa villisti. Muutaman minuutin ajan Elastinen ja Iso-H kehittivät yleisölle liveyhtyeen kanssa täysivaltaista freestyleä musiikkia myöden. Muuten keikka oli pullollaan hittejä.

Perjantain jenkkivahvistus Suisideboys hurmasi suomalaiset päälavan lisäksi myös backstagella rennolla otteellaan ja välittömällä kohtaktilla faneihinsa. Eräät faneista saivat lopulta jopa yhtyeen artistipassit kaulaansa nimikirjoituksilla varustettuna.

Illan viimeinen esiintyjä Post Malone oli ottanut Suomi-teeman vahvasti mukaan lavalle, sillä hänellä oli polvissaan suuret Suomen liput ja kaiken lisäksi miehellä oli yllään musta paita, jonka selkämyksessä oli Suomen leijona ja teksti ”FINLAND”. Siihen oli hyvä päättää loppuunmyydyn festivaalin avauspäivä.

Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
Paperi T, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
JVG, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
JVG, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
JVG, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
JVG, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
JVG, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
Suicideboys, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography

Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö, Blockfest 2018, Kuva:Stara
Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography
Post Malone, Blockfest 2018, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography

Post Malone, Blockfest 2018, Kuva: Stara

Uusimmat