Madonnan tribuutti Aretha Franklinille aiheutti someraivon – puhui 10 minuuttia itsestään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Maailman kaikkien aikojen parhaaksi laulajaksi aikoinaan valittu Aretha Franklin kuoli 16. elokuuta ollessaan 76-vuotias. Samana päivänä 60 vuotta täyttänyt Madonna piti naisen muistoksi ja kunnianosoitukseksi MTV Video Music Awards -gaalassa puheen, joka sai fanit hämilleen.

Madonnan pitämän puheen aikana naisen taakse heijastettiin suuri kuva Aretha Franklinista. Itse puhe oli kuitenkin hyvin keskittynyt vain ja ainoastaan Madonnaan.

Poptähti kertoi puheensa aikana oman uransa eri vaiheista eikä naisen tarinoiden yhteyttä Aretha Frankliniin meinattu löytää. Loppukaneettina Madonna kuitenkin sanoi puheensa lopuksi, että tämä kaikki on Aretha Franklinin ansiota.

Kymmenen minuutin puheen aikana Madonna kertoi tarinan muun muassa siitä miten hän eräässä koe-esityksessään esitti Aretha Franklinin kappaleen.

Daily Mail -sivuston mukaan moni on ollut kuitenkin tuohtunut siitä, että koko puhe kertoi vain Madonnasta eikä tuntunut olevan Aretha Franklinin arvoinen kunnianosoitus hänen uralleen ja musiikilleen.

https://twitter.com/ScottieBeam/status/1031745144322711553