Homohanhen ja joutsenen rakkaustarina sai oman patsaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kahden eläimen erilainen ja traagisiakin sävyjä saanut rakkaustarina on saamassa muistomerkin. Homoseksuaalin hanhen ja biseksuaalin joutsenen suhdetta ollaan ikuistamassa patsaaksi Uudessa-Seelannissa.

Thomas-niminen hanhi ja Henry-joutsen tapasivat toisensa Uuden-Seelannin Waimanun laguunissa 1980-luvulla. Uroslintujen välille roihahti miltei kaksikymmentä vuotta kestänyt rakkaus. Henry kuitenkin jätti myöhemmin Thomasin Henrietta-nimisen naarasjoutsenen vuoksi.

Thomas oli arvatenkin alkuun mustasukkainen, mutta lopulta kolmikon välille kehkeytyi eräänlainen polyamoriseksi kuvailtu suhde. Thomas jopa huolehti toisinaan joutsenten poikasista. Henry kuoli vanhuuteen vuonna 2009.

Thomas-hanhi menehtyi aikaisemmin tänä vuonna 40-vuotiaana. Lintu haudattiin edesmenneen kumppaninsa viereen. Muistotilaisuudessa Thomasta kuvailtiin rakastavaksi pariksi, huolehtivaksi vanhemmaksi ja homoikoniksi.

Lintujen rakkaustarina halutaan nyt ikuistaa patsaan muotoon. Aidonkokoisen veistoksen suunnittelee Stuff-lehden mukaan paikallinen taiteilija Eileen Thomas.

 

https://www.facebook.com/wellingtonbirdrehabilitationtrust/posts/1542792912505176?__xts__[0]=68.ARBZTxbYWQTUk7wl7YT-i9E7SN9MjycW_6BG2KLGiK9LQT0MP942Z7y1joEpcQn4jFoucZ1w3tX-c3qOlW-DvkdP6KNtHpjIzRWJhwmx9ZDUYPqeeOza_P6R3yjfJ7f4-LvX7Dyrn6eu&__tn__=-R