Pariskunta yritti lasta neljä vuotta turhaan – olivat tehneet sitä koko ajan väärin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miljoonat parit ympäri maailmaa kärsivät lapsettomuudesta, kun toivottua raskautta ei tule vaikka miten paljon sitä yritetään. Nyt brittilehti Metro kertoo kuitenkin erikoisesta tapauksesta, jossa lapsettomuus oli pariskunnan oman merkillisen virheen syytä.

Lehden mukaan Kiinassa sijaitsevassa Bijien kaupungissa asuva naimisissa oleva pariskunta oli yrittänyt saada lasta neljän vuoden ajan. Aktiivisesta yrittämisestä huolimatta vaimo ei tullut raskaaksi. 26-vuotias mies ja 24-vuotias nainen päätyivät lopulta hakemaan apua lääkäriltä. Lääkäri Liu Hongmei ryhtyi tutkimaan tilannetta ja pian hän teki ällistyttävän huomion. Vaimo kertoi lapsenteon olleen todella kivuliasta, mutta suostuneensa siihen, koska halusi kovasti saada jälkikasvua.

Lääkäri epäili, että vaimolla olisi jokin gynekologinen vaiva, kunnes selvisi, että vaimo oli edelleen neitsyt. Hän ei ollut harrastanut kertaakaan vaginaalista yhdyntää. Sen jälkeen lääkäri tutki naisen peräaukon, jonka hän havaitsi selvästi venyneen. Pariskunta oli siis harrastanut epähuomiossa koko avioliittonsa ajan intiimitoimintaa, jolla ei lasta kovin helposti saada.