Opiskelijan nolo moka – lähetti vahingossa koko luokalle kuvia peniksestään!

Ohhoh! · Tim Isokivi

Intiimien selfiekuvien kanssa kannattaa olla tarkkana. Yksikin väärän napin painalus voi johtaa omien alastonkuvien päätymiseen täysin väärien silmien eteen.

Harva kuitenkaan onnistuu mokaamaan alastonkuvien kanssa yhtä rajusti kuin Twitter-käyttäjä Marese. Hän lähetti kuvia peniksestään vahingossa kaikille filosofian kurssillaan oleville luokan ryhmächatissa.

Marese kertoo korjauttaneensa puhelimensa edullisessa liikkeessä, minkä jälkeen sen kosketusnäyttö käyttäytyi oudosti. Hän oli samaisena iltana innostunut ottamaan puhelimellaan kuvia peniksestään.

Kiirehtiessään seuraavana aamuna luennolle opiskelija avasi ryhmächatin. Hän huomasi edellisiltana otettujen intiimien kuvien päätyneen jollain tavoin vahingossa keskusteluun kaikkien luokkakavereiden nähtäville.

Maresen harmiksi kuvien poistaminen ei ottanut onnistuakseen. Ne todennäköisesti pysyvätkin ryhmächatissa koko lukukauden ajan.

 

Uusimmat