Poika puski kiliä kädellään – eläin iski arkaan paikkaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pikkulapset nauttivat yleensä eläinten kanssa leikkimisestä ja puuhastelemisesta, minkä vuoksi moni pikkuinen keksiikin pyytää vanhemmiltaan myös omaa lemmikkiä.

Nyt videolla ihastuttaa suloinen parivaljakko, joka koostuu pienestä kilistä ja pojasta.

YouTube-videolla nähdään huvittava pojan ja kilin välinen tilanne, jonka perheenisä onnistui taltioimaan kameraansa.

Poika työntää kiliä päälaelta taakse päin ikään kuin hän puskisi eläntä samalla tavalla kuin vuohetkin puskevat toisiaan. Pieni kili päätti kuitenkin heti iskeä takaisin.

Kun poika on puskenut kiliä kädellään sen pienistä sarvien aluista, kili iskee epäröimättä takaisin ja puskeekin poikaa hänen haaroväliinsä. Tämä näyttää todella yllättävän lapsen, joka päättää lopettaa leikin heti.