Oliiviöljy auttaa erektio-ongelmiin? Salaisuus piilee ruokavaliossa

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Miesten erektiohäiriöt ovat yleisiä. Kaikilla miehillä on todennäköisesti jossain elämänsävaiheessa tilanne, että erektion muodostaminen on vaikeaa. Yleisesti seisokkeja voi parantaa ruokavalion avulla.

Välimeren ruokavaliolla on todettu olevan suostuisia vaikutuksia terveyteen. Kasviksista, hedelmistä, vihanneksista, täysijyvätuotteista, kalasta, pähkinöistä ja oliiviöljystä koostuva ruokavalio vähentää tutkitusti sydän – ja verisuonisairauksiin sekä syöpään sairastumisen riskiä. Nyt Ateenan yliopisto on tutkinut ruokavalion merkitystä erektioihin.

Tutkimukseen osallistui 660 keskimäärin 67-vuotiasta miestä, jotka nauttivat lähinnä Välimeren alueelle tyypillistä ruokaa. Heistä ainoastaan viidesosa kärsi erektio-ongelmista, kun normaalisti 52 prosenttia 40–70-vuotiaista kärsii siittimen toimintaan vaikuttavista häiriöistä. Tutkijoiden mukaan oliiviöljyä käyttävien miesten erektiohäiriöt vähenivät peräti 40 prosenttia.

Oliiviöljyn suosiminen tarjoaa pitkäaikaisen avun erektiolääkkeiden popsimisen sijaan, Newsweek uutisoi. Mikäli seisokin saaminen on tilapäisesti vaikeaa, voidaan puhua lievästä ongelmasta. Erektiohäiriöiden jatkuessa kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle. Osa ongelmista voi johtua kroonisista sairauksista tai huonoista elintavoista.