Dubaissa viinilasillisesta vangittu perheenäiti pääsi vapaaksi

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kerroimme aiemmin Lontoossa asuvasta perheenäidistä, joka joutui Dubaissa vankilaan neljävuotiaan tyttärensä kanssa juotuaan lentomatkan aikana ruoan kanssa lasillisen viiniä. Nyt nainen on päässyt viimein takaisin kotiinsa vietettyään ensin yli kuukauden Dubaissa ollessaan poistumiskiellossa.

Nyt hammaslääkärinä toimiva 44-vuotias Ellie Holman kertoo Daily Mail -sivuston julkaisemalla videolla kokemuksistaan Dubaissa.

Ruotsalais-englantilainen Holman kertoo miten hänet pidätettiin ja kuljetettiin vankilaan pienen tyttären kanssa sen jälkeen, kun nainen oli myöntänyt lentokentällä nauttineensa yhden lasillisen viiniä lennon aikana.

Holman kertoo videolla miten häntä kohdeltiin pidätyksen tapahtuessa. Hänen hiuksiaan revittiin, naista potkittiin ja hänen päälleen syljettiin tyttären läsnäollessa samalla kun hänet kannettiin pois lentokentältä. Ellie Holman vietti lapsensa kanssa kolme päivää vankilassa, minkä jälkeen nainen ei saanut poistua maasta ennen kuin hänen tapauksensa oli käsitelty loppuun.

Kuukauden kuluttua Ellie Holman oli viimein vapaa poistumaan maasta tyttärensä kanssa. Holman oli saanut heitä lentokentälle viemään saapuneilta virkailijoilta ruusuja ja todella hyvää kohtelua. Heille oli ostettu lentoliput, pusseittain McDonald’s-ruokaa ja virvokkeita lentokentällä, minkä lisäksi koko tapahtumaketjua oli pahoiteltu.

Myöhemmin nainen oli kuitenkin kuullut, että tapahtumien kulusta oli Dubaissa uutisoitu väärin ja hyvin valheelliseen sävyyn. Hänen oli kerrottu yrittäneen maahan väärällä passilla ja tapauksen käsittelyn jälkeen oli uutisoitu, että nainen oli viimein karkotettu maasta vaikka todellisuudessa hänet saateltiin ruusujen ja pahoittelujen kera lentokentälle.

Ellie Holmanin tapauksen noustua uutisotsikoihin brittimatkustajia on alettu varoittamaan Dubaihin matkustaessa, että alkoholin nauttiminen lennolla voi johtaa pidätykseen ja vankeusrangaistukseen Dubaissa.