Mies piirsi kelloa vastaan – Iron Man syntyi minuuteissa ja sekunneissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lapset opettelevat piirtämistä usein kirjoista ja sarjakuvalehdistä kuvi matkimalla. Tapa on hyvä, jos osaa jakaa vaikkapa alkuperäisen kuvan ruudukoksi, jolloin on helpompi kopioida mittasuhteita omaan piirustukseen samanlaisen ruudukon avulla.

Iron Man, eli suomeksi Rautamies, on Marvelin supersankari. Sen innoittamana on tehty elokuvia, mutta mikään ei tietenkään voita alkuperäistä piirroshahmoa sarjakuvalehtien sivuilta. Originaali Iron Man on luotu jo 60-luvulla.

Nyt James-niminen mies näyttää taitonsa Rautamiehen piirtämisessä. Hän luo suositun supersankarin kolmessa eri ajassa. Ensimmäinen piirustus syntyy 10 minuutissa, toinen minuutissa ja kolmas 10 sekunnissa. Mikä näistä kolmesta on sinun suosikkisi?