Viulistilla vain yksi käsi – soittaa silti kuin virtuoosi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Toiset ihmiset eivät anna fyysisten vammojen, kuten raajojen puuttumisen rajoittaa itseään. Yksi esimerkki tällaisista ihmisistä on japanilainen Manami Ito.

Itolla on vain yksi käsi, mutta hän kykenee soittamaan viulua taitavasti. Soittimen jousen käyttö onnistuu erityisvalmisteisen proteesin avulla. Muusikon taitoja päästään hämmästelemään tuoreella Facebook-videolla.

Manami Iton kyvyt eivät rajoitu musiikkiin. Hän sijoittui neljänneksi sadan metrin rintaunnissa vuode 2008 Pekingin paralympialaisissa ja päätyi sijalle kahdeksan vuoden 2012 Lontoon paralympialaisissa. Lisäksi Ito työskentelee hoitajana.

 

Publiée par Kazushige Masuda sur Mercredi 22 août 2018