Joulua juhlittiin jo kuukausia etukäteen – syy tuo kyyneleet silmiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Ohiossa sijaitsevassa Cincinnatissa on juhlittu tänä vuonna joulua tavanomaista aikaisemmin. Syy epätyypilliselle tempaukselle piilee kuolemansairaassa lapsessa.

Kaksivuotiaalla Brody Allenilla diagnosoitiin harvinainen syövän muoto, minkä ansiosta hänen aivoissaan ja selkärangassaan on useita kasvaimia. Parantumattoman sairauden ansiosta hänellä on vain noin kaksi kuukautta elinaikaa.

Allenien perhe päätti juhlistaa joulua vielä silloin, kun Brody ehtii viettämään sitä. Niinpä he koristelivat kotinsa joulukoristeilla ja Disney-hahmoilla jo syyskuussa. Perheen yllätykseksi myös naapurit lähtivät mukaan enneneaikaiseen joulu viettoon.

Pian joulukoristeita alkoi ilmestyä ympäri Colerainin naapurustoa. Ihmiset myös lähettivät Brodylle joulukortteja ja lahjoja. Pojan liikuttunut perhe kiitti häntä muistaneita tuttuja ja tuntemattomia Facebookissa.

– Brodyn hoitotoimenpiteet eivät tehonneet, mutta olemme silti onnelisia ajasta jonka vomme viettää hänen kanssaan. Brodyn näkeminen onnellisena tekee asiasta vähemmän hirveän, Brodyn sisar McKenzie kertoi Fox 19 -uutisille.