Minibaarit poistettiin hotelleista – syynä pulloihin virtsaavat turistit

Matkailu Ohhoh! · Tim Isokivi

Lukuisat Espanjan Costa Blancassa sijaitsevat hotellit ovat luopuneet huoneidensa minibaareista sikailevien turistien ansiosta. Minibaarien pulloihin on ilmestynyt muun muassa virtsaa.

Jopa yksi kolmesta alueen turisteista on Metro-lehden mukaan myöntänyt täyttävänsä uudelleen minibaarien pulloja, jotta he eivät joutuisi maksamaan niiden sisällöstä. Pulloja ei täytetä ainoastaan vedellä vaan jopa virtsaamalla niihin.

Valtaosa törkeimmistä turisteista on brittiläisiä. Hosbec-hotelliyhdistyksen mukaan henkilökunta on onnistunut kaikissa tapauksissa tunnistamaan pulloihin ilmestyneen virtsan.

Tapauksiin on vastattu poistamalla huoneista minibaarit, jotka eivät sääntöjen muuttumisen mukaan ole enää välttämätöntä kalustoa Espanjan hotelleissa. Sen myötä asiakkaiden täytyy ostaa juomansa käytävillä ja vastaanotossa olevista myyntiautomaateista.

Uusimmat