Suomalaisyhtiön Alan Wake -pelistä kehitteillä televisiosarja

Pelit Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisen Remedy Entertainmentin kauhupeli Alan Wake on siirtymässä televisioruutuihin. Yhtiö työstää peliin perustuvaa sarjaa yhdessä Contradiction Films -yhtiön kanssa.

Alan Wake -peli kertoo kirjailijasta, jonka elämä saa oudon suunnan hänen muutettuaan pieneen Bright Fallsin kaupunkiin. Jo valmiiksi televisiosarjamaiseen tyyliin tehtyä peliä on verrattu muun muassa Stephen Kingin tarinoihin, Lostiin ja Twin Peaksiin.

Alan Wake -sarjan tuottajana ja käsikirjoittajana toimii Marvel-supersankarisarjojen Legion ja Cloack & Dagger parissa työskennellyt Peter Calloway. Alkuperäisen pelin käsikirjoittaja Sami Järvi toimii tuottajana.

Järvi kertoo Variety-lehdelle Alan Waken tarinan toimivan aloituspisteenä televisiosarjan suuremmat mittasuhteet saavalle juonelle. Pelille suunniteltiin alun perin jatko-osaa, mutta idea hyllytettiin sittemmin toistaiseksi.