Christian Joy suunnittelee esiintymisasuja – näin pääsi vaikealle alalle sisään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Christian Joy on muotisuunnittelija ja taiteilija, joka suunnittelee esiintyjille ja artisteille mitä näyttävämpiä esiintymisasuja. New Yorkissa Brooklynissa asuva nainen on työskennellyt alalla jo 18 vuoden ajan.

Christian Joy on suunnitellut esiintymisasuja muun muassa Childish Gambinolle, Maggie Rogersille ja YeahYeahYeah-yhtyeen laulajalle. Uran alku oli naiselle vaikea, koska kukaan ei tuntenut häntä eikä hänellä näin ollen ollut rahaa edes vuokraan. Kaikki kuitenkin muuttui kun hän sai puettaa Karen O -nimisen artistin ja alkoi saamaan tunnettuutta sitä kautta.

Christian Joy tekee aina hyvin värikkäitä ja näyttäviä esiintymisasuja, joiden hän haluaa näkyvän suurilla festareilla myös kauempaa katsoville ihmisille. Joy kiinnittää värien lisäksi huomiota siihen miten asut liikkuvat esiintyjän päällä ja kommunikoivat yleisölle.

Yhden asun valmistumiseen riittää pahimmassa tapauksessa kolme päivää, mutta nainen haluaisi kuitenkin mieluiten käyttää koko prosessiin noin kaksi viikkoa. Christian Joy neuvoo luovalle alalle haluavia ihmisiä niin, että heidän tulisi vain yksinkertaisesti alkaa toteuttamaan itseään ja tekemään haluamaansa asiaa ja katsoa mihin se johtaa.

Uusimmat