Instagramin perustajat jättävät yhtiön – riidoissa Zuckerbergin kanssa?

Digi · Tim Isokivi

Instagramin perustaneet Kevin Systrom ja Mike Krieger ovat yllättäen päättäneet jättää Facebookin omistaman yhtiönsä. Kaksikon suksien huhutaan menneen ristiin Facebookin Mark Zuckerbergin kanssa.

Virallisen tiedotteen mukaan Systrom ja Krieger haluavat viettää hieman vapaa-aikaa ja keskittyä pitkästä aikaa luovempaan työhön. He kertovat olevansa kiitollisia kahdeksasta Instagramin parissa vietetystä vuodesta ja niistä kuudesta vuodesta, jolloin he työskentelivät Facebookin kanssa.

Kaksikon ja Zuckerbergin välien uskotaan kuitenkin tulehtuneen jo jonkin aikaa sitten. BBC:n mukaan Systrom ja Krieger olivat tyytymättömiä suuntaan, johon Facebook halusi viedä Instagramin.

Facebook osti Instagramin vuonna 2012. Nykyään yli miljardin käyttäjän sosiaalinen verkosto on yksi Facebookin menestyksekkäimmistä hankinnoista.

Uusimmat