Odottamaton tilanne videolle – hevonen riehui baarissa!

Ohhoh! · Tim Isokivi

Ravintoloissa nähdään toisinaan huonosti käyttäytyviä vieraita, mutta harvemmin aivan sellaisia kuin taannoin Ranskan Chantillyssä. Paikallisessa baarissa riehui hevonen.

Valvontakameran ikuistamalla videolla nähdään, kuinka PMU-ravintolaan ryntää yllättäen ilmielävä hevonen. Odottamattomasta tilanteesta järkyttyneet asiakkaat ryntäävät paniikissa ulos vauhkona ryntäävän hevosen tieltä.

Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksen aikana. Paikallisen Ouest France -lehden mukaan eläin oli peräisin läheisen raviradan koulutuslaitoksesta. Eläin taltutettiin myöhemmin paikallisesta puistosta ja palautettiin kotitalliinsa.

– Hevonen puski oven auki ja juoksi suoraan kohti vedonlyöntinurkkausta. Sen jälkeen eläin kääntyi ja tuhosi tuolia sekä pöytiä. Emme ole koskaan nähneet vastaavaa, PMU-baarin omistaja Stephanie Jasmin kuvaili.