Koira innostui toden teolla – juoksi kahdella jalalla kuin ihmiset

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kahdella jalalla kävelevät koirat ovat harvinainen ja aina yhtä koominen näky. Vaikka jotkut koirat on koulutettu kävelemään ihmismäisesti, saattavat toiset harrastaa sitä itsestään.

Viraalina levinneellä videolla tavataan Molly-niminen bostoniterrieri. Valjaissa oleva koira innostuu niin paljon, että se lähtee omistajansa hilpeydeksi juoksemaan kahdella jalalla.

Koiraa lenkkeilyttävä nainen ei voi muuta kuin nauraa bostoninterrierin ihmismäiselle tavalle jolkottaa eteenpäin. Jukinmedian mukaan epätyypillinen asento johtui valjaista, jotka koira vahingossa tiukensi juostessaan kohti näkemäänsä eläintä.

Uusimmat