Videosta viraalihitti – hätääntynyt nainen soitti poliisit ryhävalaiden vuoksi

Ohhoh! · Tim Isokivi

Viime aikoina etenkin Yhdysvalloista on kantautunut tapauksia, joissa virkavalta on hälytetty paikalle varsin mitättömistä syistä. Nyt poliiseille on päädytty soittamaan merten lempeiden jättiläisten vuoksi.

Monet pitäisivät valaiden näkemistä upeana tilanteena, mutta eräs perhe oli toista mieltä. Viraalina levinneellä videolla he törmäävät ryhävalaisiin veneretkellään ja ovat perheen isää lukuunottamatta kauhuissaan näkemästään.

Valaat osoittautuvat niin pelottaviksi, että perheen äiti päättää lopulta jo soittamaan hätänumeroon. Perheen isä on toista maata. Hän vaikuttaa olevan harmissaan lähinnä siitä, ettei päässyt koskemaan lähellä uineita valaita.

Jää epäselväksi, miten soittoon reagoitiin hätäkeskuksessa. On kuitenkin epätodennäköistä että poliisit olisivat saapuneet pidättämään veneretkeä häiriköineitä valaita.

 

https://twitter.com/_SJPeace_/status/1049431085405360128