Joaquin Phoenix kuvattiin Jokerin roolissa – tältä näyttää kuvauksissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

DC Comicsin luoma superroisto Jokeri saa oman nimikkoelokuvansa. Roolissa nähdään ilmeikäs Joaquin Phoenix, jonka näyttelijäntyöstä on saatu esimakua New Yorkin metroasemalla suoritetussa kuvaussessiossa.

Jokeri on mielipuolinen klovni, jonka tarina kerrotaan nyt uudesta näkökulmasta. Joker-elokuvan ohjaaja Todd Phillips tuo valkokankaalle Arthur Fleck -nimisen viihdetaiteilijan, jonka karut kokemukset muokkaavat hänestä lopulta Batmanin arkkivihollisen. Psykoottinen hahmo seikkailee 80-luvun Gotham Cityssa.

Hollywood Pipeline on julkaissut videon Joker-elokuvan kuvauspaikalta. New York Cityssa Brooklynin metroasemalla kuvatussa kohtauksessa Jokeri kävelee tupakkaa polttaen pois tilanteesta, jonne juoksee suuri joukko viranomaisia. Elokuva ilmestyy ensi vuonna.