Huonoja uutisia! Oluesta tulossa pulaa ilmastonmuutoksen myötä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ilmastonmuutos on ollut tavallista näkyvämmin esillä, kun IPCC-selvitys julkistettiin viikko sitten maanantaina. Nyt on paljastunut, että ilmastonmuutoksella voi olla vaikutusta myös oluen ystävien nautintoihin. Tuoreen tutkimuksen mukaan oluesta voi tulla jatkossa pulaa.

Oluen raaka-aineena käytettävä ohra on melko altista lämpötilojen pitkäaikaisille muutoksille, ja lämpenevä ilmasto on mahdollisesti heikentämässä ohran kasvuolosuhteita sen nykyisillä kasvualueilla.

Tutkijoiden mukaan ohrapeltojen ala tulee ilmastonmuutoksen myötä pienenemään merkittävästi, mikä taas tulee aiheuttamaan oluen raaka-aineen saatavuudelle ongelmia. Tarjonnan vähentyessä hinta tulee nousemaan. Nykyisin 83 prosenttia maailman ohrasta menee oluen valmistuksen sijaan esimerkiksi rehuksi, mutta laadultaan paras 17 prosenttia ohjautuu panimoille.

Tänään Journal Nature Plantsin julkaisemassa Itä-Anglian yliopiston tutkimuksessa tutkija Dabo Guan toteaa, ettei tarkoituksena ei ole rohkaista ihmisiä juomaan enemmän olutta nyt.

Sen sijaan tutkimustuloksen on tarkoitus kertoa, että ihmisten elämän laatu tulee mahdollisesti kärsimään, jos ilmastonmuutosta ei saada pysäytettyä. Mikäli skenaario toteutuu, voi oluesta tulla kallis luksustuote.