Kiinassa hurja suunnitelma – katuvalot korvataan avaruuteen lähetettävällä peilillä!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Useiden lamppujen sijaan katuja saattaa lähitulevaisuudessa valaista keinotekoinen kuu. Näin ainakin Kiinan Chengdun kaupungissa.

Kiinalaistutkijoiden suunnitelmissa on The Guardian -lehden mukaan laukaista Chengdun yläpuolelle valtava tekokuu. Esineen pinta olisi käsitelty materiaalilla, joka heijastaisi öisin aruingonvaloa takaisin maahan.

Keinotekoinen kuu valaisisi halkaisijaltaan noin 10-80 kilometrin alueen ja loistaisi kahdeksan kertaa oikeaa kuuta kirkkaampana. Tekokuun tarkoituksena olisi vähentää tai korvata kokonaan katulamppujen käyttö ja säästää näin ollen energiakuluja.

Kaikki eivät kuitenkaan ole innoissaan ajatuksesta. Pelkona on, että keinotekoisella kuulla olisi haitallisia vaikutuksia alueen yöeläimiin.

Uusimmat