Simon Cowell lahjoitti 57 000 euroa syöpäsairaalle lapselle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Parhaiten American Idolin ja X Factorin suorasanaisena tuomarina tunnettu Simon Cowell on kunnostautunut viime aikoina hyväntekemisessä. Nyt hän on lahjoittanut merkittävän summan syöpäsairaalle lapselle.

Nelivuotias Zac Oliver kärsii harvinaisesta leukemian muodosta. Taannoin Zacin perhe alkoi keräämään lapselle rahaa, jotta hänet voitaisiin lähettää hoitoon Yhdysvaltoihin.

Cowell lahjoitti Mirror-lehden mukaan perheelle 50 000 puntaa, eli lähes 57 000 euroa. Hän kehotti myös X Factor -ohjelman katsojia antamaan perheelle lahjoituksia Zacin hoidon takaamiseksi.

Musiikkimoguli lahjoitti hiljattain myös 28 000 euroa Humane Society International -eläinoikeusjärjestölle. Järjestön saamien lahjoitusten myötä Etelä-Koreassa onnistuttiin sulkemaan koiranlihaan erikoistunut farmi.

Uusimmat